Emily Brontën Humiseva harju Helsingissä

Matka-ajankohta on 16.4.2020 ja hinta on 150€. Hintaan kuuluu kuljetukset Tampereen seudulta kotiovelta Helsinkiin ja takaisin, lipun esitykseen ja kuljettaja/oppaan palvelut koko matkan ajan. Menomatkalla autossa on tarjolla kahvia / teetä ja pikkusuolaista ja makeaa, kuten velin matkoilla aina on tapana. Mennessä ja tullessa pidämme taukoja tarpeen mukaan. Tammerkosken rannalle saapunemme jo puoli yhdeksän uutisten aikaan.


Helsingin kaupunginteatterissa esitettävä Humiseva harju kertoo villin Catherinen ja hänen perheeseensä lapsena tuodun orpopoika Heathcliffin myrskyisästä suhteesta. Se on lapsuudesta aikuisuuteen kulkeva rakkaustarina ylpeydestä, luokkaeroista ja koston tuhoavasta voimasta.  Se on kolmiodraama, sisarustarina ja kertomus ihmisistä, jotka janoavat vapautta maailmassa jossa vain harvoilla on mahdollisuus vapauteen.

Humiseva harju (1847) on Emily Brontën alkuvoimainen mestariteos, joka jäi hänen ensimmäiseksi ja viimeiseksi romaanikseen, sillä hän kuoli tuberkuloosiin jo vuonna 1848. Ilmestyessään kirja sai ristiriitaisen vastaanoton ja epäiltiin, olisiko nainen koskaan voinut kirjoittaa niin raastavaa tarinaa. Nykyään Humisevaa harjua pidetään yhtenä länsimaisen kirjallisuuden merkittävimmistä teoksista. Siitä on tehty lukuisia elokuvia ja näyttämösovituksia. Väkevän naiskuvansa innoittamana sillä on myös vahva jalansija jopa populaarikulttuurissa.

© 2018 Velin matkat

Veisunkatu 64

33820 Tampere

044 718 0008

velinmatkat@gmail.com