top of page

Ståhlberg Teatterissa ja Hiltunen Museossa

Matka-ajankohta on 26.1.2023. Matkan hinta 195€/hlö. ja se sisältää pääsymaksut kohteisiin, tasokkaan lounaan ja opas F.M. Veli Kilpisen palvelut koko matkan ajan.

 

Lähdettyämme Tampereen seudulta kohti Helsinkiä vierailemme ensin Didrichsenin taidemuseossa Eila Hiltusen taiteen näyttelyssä, jonka jälkeen ruokailemme. Illan vietämme presidentti K. J. Ståhlbergista kertovassa teatteriesityksessä Suomen Kansallisteatterissa ja saavumme sitten kotiin Tampereelle puolen yön aikaan.

​Sukupolvensa kansainvälisimpiin taiteilijoihin lukeutuneen Hiltusen syntymästä tulI 22.11.2022 kuluneeksi sata vuotta. Taiteilijan perillisten ja Didrichsenin taidemuseon laatima juhlanäyttely esittelee Hiltusen 1940-luvulla alkanutta taiteilijanuraa sen loppuun asti.

 

Eila Hiltunen uudisti ilmaisuaan jatkuvasti. Näyttely käsittää laajan valikoiman Hiltusen varhaisia pronssiveistoksia, 1950-luvun kubismivaikutteista kuvanveistoa sekä myöhäisempiä, suoraan metalliin työstettyjä, muodoltaan avoimia abstrakteja teoksia. Hiltunen omaksui hitsaamisen työskentelyynsä 1950-luvun lopulta lähtien – syntyneet teokset ovat taiteilijan tunnusomaisinta taiteellista perintöä.

 

Hiltunen näki itsensä ennen muuta monumenttien luojana: taiteilijaa työllistäneitä monumentaalihankkeita – toteutuneita ja toteutumattomia – esitellään luonnosten ja kuvien avulla. Taiteilijalle keskeisiä teemoja olivat liikevaikutelma sekä luontoon palautuvat kasvun ja kukoistuksen muodot.

Kansallisteatterin pääohjaaja Esa Leskisen kirjoittama ja ohjaama Ensimmäinen tasavalta on kertomus siitä, kuinka tsaarin vallan alla viruvasta, Euroopan takapajuisimmasta sääty-yhteiskunnasta vähitellen muotoutui demokraattinen, moniäänisyyttä ja oikeusvaltioperiaateita kunnioittava Suomi.

Musiikkipitoinen dokumenttiesitys on eeppisten mittasuhteiden draama, joka kattaa yli puoli vuosisataa suomalaista historiaa. Esitys perustuu kokonaisuudessaan autenttisiin lähteisiin: muistiinpanoihin, päiväkirjoihin, kirjeisiin ja aikalaiskuvauksiin. Se kurkistaa kabinetteihin ja historian julkisivujen taakse ja näyttää, kuinka hiuskarvan varassa voivat olla asiat, joita pidämme nyt arkisina itsestäänselvyyksinä. Tervetuloa viihtymään.

Didrich.png
tasavala.png
IMG_20220528_175754.jpg
bottom of page